|
| Erikoisteet |
Keltaiset teet Keltainen tee on ollut ennen erikoisuus, jota on tuotettu vain Kiinan keisaria ja hänen perhettään varten. Valmistusprosessin ensimmäinen vaihe on sama kuin vihreässä teessä, mutta viimeinen vaihe eroaa: teelehtien kuivaaminen ei tapahdu nopeasti vaan kuivaamisprosessi kestää useita päiviä. Lehtiä kuivatetaan kangasliinojen välissä. Klorofyllin hajoaminen aiheuttaa sen, että lehdistä tulee keltaisia ja tee saa tietynlaisen hunajaisen maun. Valkoiset teet Valkoinen tee sisältää paljon teepensaan valkoisia kärkiä ja lehdet ovat käsityönä käärittyjä. Valkoinen tee on todellinen ylellisyys teelaatujen joukossa. Sitä valmistetaan aivan tietynlaisella menetelmällä. Tuoreet teepensaan nuput kerätään ennen kuin ne aukeavat, veden annetaan haihtua niistä, jonka jälkeen ne kuivataan kokonaan. Nupuissa säilyy niiden hopeamainen sävy. Valmis tee on kirkasta, virkistävää ja makeahkoa. Jotkin valkoisen teen lehdet voidaan kääriä käsin erilaisiin muotoihin. Valkoinen tee tuotetaan Kiinassa erityisesti lounais-rannikolla Fujianin provinssissa. Oolong teet Puolifermetoidut teet ovat suosittuja niiden makeahkon tuoksun ja hienon makunsa vuoksi. Teelehdet kerätään varoen. Puolifermentoidun teen valmistusprosessi on samanlainen kuin mustan teen, mutta fermentaatio-prosessi on keskeytetty. Oolong-teet ovat aina kokolehtisiä. Perinteiset valmistusmaat ovat Kiina ja Taiwan. Laadukkuutensa vuoksi Oolong-teetä voidaan hauduttaa useita kertoja ja teen olemus saattaa vaihdella hyvinkin paljon kerrasta toiseen. |
|
 |
| Kuva |
Tuotenimi |
Ovh |
Osta nyt |
|
Matcha Kotobuki vihreä tee 20g
Tämä japanilainen vihreä tee ei ole erityislaatuinen pelkästään terveysvaikutusten takia vaan myös valmistustavan ja siihen kuuluvan teeseremonian vuo...
Katso lisätietoja |
10.90EUR |
|
|
Yellow Tea Huang Xiao Tea 50g
Tämän keltaisen teen historia ulottuu Mingin ja Qingin dynastian ajoille. Teen tuotantotavan sanotaan olleen kadoksissa ja löytyneen uudestaan vasta 7...
Katso lisätietoja |
4.50EUR |
|
|
Pai Mu Tan - "Valkoinen pioni", luomu 50g
Hienoudestaan palkittu valkoinen tee. Tarkkaavaisen valmistuksen ja erityisten kuivaus metodien tulos näkyy haudukkeessa, joka on kirkas ja erittäin v...
Katso lisätietoja |
4.50EUR |
|
|
Darjeeling Valkoinen Tee 50g
Erityiset, vaaleat ja oliivinvihreät teelehdet valkoisilla kärjillä antavat vaalean meripihkanvärisen haudukkeen, jossa on makeiden mandariinien ja ...
Katso lisätietoja |
4.00EUR |
|
|
China Jasmine Dragon Phoenix Pearls 50g
Hienoimmat teelehdet ja niiden kärjet kääritään käsin pienten helmien muotoon. Kun tuoreet jasmiininkukat ovat luovuttaneet makunsa teelle, ne otetaan...
Katso lisätietoja |
4.50EUR |
|
|
Shou Mei - "Pitkän iän salaisuus" 50g
Lehdet ovat ruosteenväriset. Täyteläinen tee, jonka maussa hiukan vaniljaa ja bambua. Valmis tee on kirkasta, virkistävää ja makeahkoa. Valmistus: 1 t...
Katso lisätietoja |
3.00EUR |
|
|
White Downy Oolong, luomu 50g
Hopeisten kärkien ja hauraiden lehtiensä ansiosta tämä tee muistuttaa Darjeelingia. Meripihkan värinen juoma, jossa on kypsän hedelmäinen ja hunajaan ...
Katso lisätietoja |
4.50EUR |
|
|
Cui Yu Oolong, luomu 50g
Tämä tee tuotetaan Nantoun maakunnassa,Taiwanissa. Hauduke on vaalea ja vihreänkeltainen, hienon vihermäisellä ja voisella maulla. Edes pitkän haudutt...
Katso lisätietoja |
4.00EUR |
|
|
Ti Kuan Yin 50g, luomu
Ehkä parhaiten tunnettu kiinalainen Oolong. Tämä aromaattinen ja elegantti tee tulee Fuijianin provinssista. Teelehdet ovat suuria ja niissä on mielly...
Katso lisätietoja |
4.00EUR |
|
|
Pu-Erh, luomu 50g
Kautta aikain Kiinan keisareiden suosima harvinaisuus. Pu-Erh on nimetty Yunnan provinsissa sijaitsevan pienen kaupungin mukaan, jossa sitä viljeltiin...
Katso lisätietoja |
3.00EUR |
|
|
Pu-Erh Suklaaharkko 50g
Teelehdet on puristettu tiilen muotoon saaden ne näyttämään suklaalevyltä. Meripihkanvärinen tee on mietoa, mutta täyteläistä. Voidaan käyttää useamma...
Katso lisätietoja |
3.00EUR |
|
|
Pu-Erh Mini Tuo Cha 50g
Tämä kiinalainen tee tunnetaan myös nimellä Xia Tuo Cha tai Small Bowl tea eli pieni teemalja. Se on puristettu ampiaispesän muotoon. Antaa yllättävän...
Katso lisätietoja |
3.00EUR |
|
|
Shu Pu-Erh 50g
Neljä vuotta vanha Pu Erh harkko Menghain alueelta Yunnanin provinssista. Hauduke on maultaan hieman maanläheinen, mutta makeahko vivahdukse...
Katso lisätietoja |
3.00EUR |
|
| Tuotteet 1 - 13 (13 tuotteesta) |
Tulossivut: 1 |
|
|
|