|
Roomankumina (Cuminum cyminum) on maustekasvi, jonka siemeniä käytetään paljon Meksikon, Pohjois-Afrikan ja Intian keittiöissä. Kasvia kutsutaan toisinaan myös nimillä jeera ja juustokumina. Verrattuna Pohjoismaiden perinteiseen kuminaan roomankumina on pistävämmän makuinen, ja sen siemenet ovat vaaleampia ja suurempia. Roomankuminaa kasvatettiin jo ennen ajanlaskun alkua Iranissa ja kaikkialla Välimeren seudulla, ja sitä käytettiin yleisesti muinaisen Kreikan ja Rooman keittiöissä. Kreikkalaisilla oli pöydässä roomankumina-astia siinä missä nykyisin länsimaissa on ketsuppipullo tai pippurimylly. Keskiaikana eurooppalaiset Espanjaa lukuun ottamatta hylkäsivät roomankuminan, mutta intialaisen ruoan myötä se on tullut uudelleen muotiin. Nykyisin sitä kasvatetaan etenkin Marokossa, Egyptissä, Syyriassa, Pohjois-Amerikassa ja Chilessä. Falafel on tyypillinen voimakkaasti roomankuminalta maistuva ruokalaji. Roomankumina on myös curryn ja garam masala -maustesekoituksen tärkeä ainesosa. Sen maku tulee parhaiten esille öljyssä paistettaessa. Roomankuminasta käytetään Intiassa nimeä jeera ja englanninkielinen alue käyttää nimeä cumin, mikä suomennetaan usein ruokaohjeissa väärin kuminaksi (englanniksi caraway). Kokonainen. 40g.
|